First things first — kuten yanquit sanoisivat.
En ole pyhimys luonteeltani, enkä oikein näe mitään syytä sellaiseksi ryhtymiseen, joten voinen avoimesti tunnustaa viime viikonlopun tunnelmointia.
Psyykkeen herätessä täyteen tietoisuuteen sunnuntaiaamuna lukiessa desugaalan tulokset, päänupin sisällä oma Id tervehti Egoa tällä tavoin:
Herra Clarkson esittää olennaisimman -- Mihin sitä röllejä tarvitsee, kun pystyy rölläämään itsensä?
Minkäs sitä itselleen voi, jos elättelee pieniä toiveita, tiedä edes olinko kymmen parhaan joukossa, mutta jokatapauksess rehellinen tappio, on rehellinen tappio, ei se siitä miksikään muuksi muutu.
Nyt kun tuo on käsitelty, niin kuitenkin haluan antaa jälleen sydämelliset onnittelut Ilonalle voitosta — Jos jollekkin on hävittävä, niin hänelle ihan valintaperustelujenkin mukaisesti, muista meriiteistä nyt puhumattakaan.
Tästä paremmuudesta kamppailun kautta päästään tietenkin sopivaa aasinsiltaa pitkin tämänkertaiseen aiheeseen, eli näennäisen itsekritiikin myötä torppaantuneet luonnokset joita viime vuoden mittaankin tuli muutama umpikujaan päätynyt tapaus.
Hypyn jälkeen ne kivat ideat, jotka eivät kuitenkaan kestäneet loppuun asti…
Suoraan roskakoriin:
DVD/Manga – Ai Yori aoshi. – Kuollut sarja, on kuollut sarja.
Dead manga stalking
Minä koin pienoisen riemun elämyksen kun sain tämän ikuisuusprojektin kasaan mangahankintojen osalta kesällä, eikä vähiten kun joutui pientä jännitystä potemaan, että saisiko kaikki pokkarit ylipäätään hankittua tokiopopparin kaaduttua.
Ja tuossa kaatumisessa tulikin tämän sarjan esittelyn olennainen ongelma, sen englanninkieliset julkaisut olivat virallisesti kuolleet ja kuopattu. Geneon oli jo kauan aiemmin kaatunut, eikä herttaista animaatiosarjaa ollut kukaan erehtynyt noukkimaan riveihinsä, ja mangakin on viimeistään nytten jo samassa tilassa.
Jos tuosta ei nyt pahemmin olisi välittänyt niin Ai yorin taipaleen luonnoksena viimein tappoi Love hina uudelleenpohdinta, jossa siihen viittasin, lähes sen verran kuin oli tarve — niin läheiset nämä kaksi sarjaa kuitenkin ovat, vaikka miesfantasiana tämä taitaa olla ehkä astetta kovempa luokkaa.
—
Fanipoikuutta – Haruhi Suzumiya no yuutsu — Miksi käyttää tuhat sanaa kun 300 riittää?
Ja kuvasta jäi ne nuket ... piru...
Minua ei sinänsä häirinnyt se että tämä sarja on tiettävästi ihan riittävän monta kertaa käsitelty suunnalla jos toisella, mutta olennaisin seikka on että mitään täydellisen tuoretta kerrottavaa en tästä löytänyt sitten anikiin kirjoittamani lorun, joten homma jäi pikkuhiljaa siihen.
Olennaisimmat asiat saikin käsiteltyä hankintapostauksessa, joten tämä oli kutakuinkin sitten siinä.
—
Plamot — Kaikki pojathan rakastavat pienoismalleja?
Tämän lähemmäksi näitä en teitä päästä
Tämä on itseasiassa roikkunut luonnosasteella jo toissa vuoden puolelta. Sinällään se minkä tämän torppasi jo tuolloin on aika yksinkertainen syy. Nimittäin kuvat.
Ei se että en niitä saanut aikaiseksi vaikka jälleen järkkärisingolle olisi ollut käyttöä, mutta lähinnä ongelmaksi muodostui se, että minkä oli saanut aikaan luonnollisessa olossaan vaikka onkin periaatteessa ensikertalaisen tekele, ei pöllömmältä näyttänyt, niin valokuvattuna, ja suurennettuna kaikki mahdollinen irvistää minkä pystyy, ja ei sitten millään kehdannut pistää esille.
Asiaan ehkä voi palata jos vaikka suuremman mittaluokan (about 1/60) Freedom gundam tulee hankittua..
—
Jäihin jäi, mutta mahdollisen jatkokehittelyn paikka:
Musiikki – Mihin katosikaan se minun optimistinen nuoruuteni?
Näitä minun vielä joku päivä mieleni jälleen tekevi...
Eräs asia mitä olen hinkunut ottaa uudelleen käsittelyyn sitten anikin villien aikojeni, on ollut musiikkijulkaisut. OP/ED sinkut sekä luonnollisesti juustokimpaleet.
Mikäli Ar Tonelicon musaviitteet, sekä Kajiuran fanipoikuusjutun jättää huomoimatta taitaa edellinen kerta, kun musiikkia käsittelin siltään kirjallisesti olla eräässä nimeltä mainitsemattomassa paperijulkaisussa lähes neljä vuotta sitten… aika rientää.
Periaatepäätös siitä, että en käsittele mitään fyysisessä muodossa olevaa mediaa ilman, että minulla oikeasti se löytyy tietenkin hieman haittaa mikäli haluaa antaa jutuille tuoreustakuun.
Mutta, eipä tuo tietenkään estä tiettyä luovuutta käyttämistä, kun esimerkiksi anikiaikana en ehtinyt Yosei teikokun Renkin Sankuu magical pokaahnin tunnaria käsitellä, ja kyseinen pumppuhan on tehnyt aika vaikuttavan Mirai nikkin tunnarin pienehkön hiljaiselon jälkeen joten tuossakin sopiva linkki tämänpäiväiseen olisi ollut.
Mutta suurin ongelma tulikin käsittelykyvyssä. Kai se vain oli vuosia takaperin niin paljon helpompaa ottaa jännittämättä juttuja käsiteltäväksi, mutta jostain syystä sama mahdollinen syteen tai saveen meno ei ihan onnistu enää.
—
Äänianalyysi — Minä fanitan äänejä… entäs sinä?
Minä pystyn sietämään monia puutteita monilta sarjoilta jos vain saan kuulla jotain tiettyä ääninäyttelijää. Kuulostaa aika kornilta, mutta näin se vain on.
Tarkoituksena oli käydä ajoittain lävitse tiettyjä ääninäyttelijättäriä, ja satunnainen näyttelijäkin ja esimerkiksi verrata mihinkä musiikkisoittimeen allekirjoittanut heidät mieltää.
Esimerkiksi Chiaki Omigawan kohdalla tuli säkkipilli mieleen, ja ennenkuin nauratte, säkkipillimusiikki on yllättävän vaikuttavaa, varsinkin jos soittaja osaa homman.
Tässä tuli kuitenkin vähän sama ongelma kuin musiikkijutuissa, eli käsittelykyky loppui kesken — mutta eipä tätäkään ideaa ihan täysin vielä haudattu ole.
—
Vuoden tavotteet?
Noh… tähdätäänkö tänä vuonna jälleen gaalan blogivoitto kiiluen silmissä? — Ei.
Tavoitteena on lähinnä päästä huhtikuulle jonkinlaisella julkaisutahdilla, jotta se mystinen kahden vuoden raja täyttyy jolloin tälläisen uustaunon pitäisi spontaanisesti leimahtaa loppuun.
Mutta yksi tavoite kuitenkin on, ja siitä sitten viikonlopulla mahdollisesti enemmän, kunhan ajatukset ja suunnitelmat saisi paremmin esitettävään muotoon…
