Tänään on ollut sinänsä mielenkiintoinen päivä, että se toimi eräänlaisena muistutuksena valinnalleni tämän rainarimpsun nimeämiselle.
Kaikki tietenkin alkaa jo heti aamusta, kun normaali ihminen tekee noin 8 tuntia päivässä töitä, allekirjoittanut, tämän harrastuksen muitten kulujen edesauttamana joutuukin hieman pinnistämään enemmän, ja lisäpuhteeksi on otettu lehtienjakoa aamupalaksi.
Tätä riemua onkin jo siunaantunut jo lähes kymmenen vuotta, mutta pohdiskellessani hiljattain tätä lähestyvää merkkipaalua murhistui mieli jo hieman siitä, että enpä ole vielä viisivuotispalkintoanikaan saanut tähän päivään mennessä (sisäinen muistio: muista tämä sarkasmilla mikäli tulee pomolta lahjaoptiolappu eikä lopputili merkkipäivänä).
No — jokatapauksessa tänä aamuna paperipainatukset olivat hieman myöhässä, ei sinällään mitään ihmeellistä muuta kuin, että päällimmäisenä pohdintana oli amerikkalaisella kastikkeella maustettu Top gear jäisi katsomatta ennen päivätöihin lähtöää.
Joka aamuista riemua ehtikin riittää muutaman kilometrin verran, kunnes erehtymätön palaneen öljyn haju nousi sieraimiin, ja pikainen pysähdys, ja vahinkoarviointi tuotti melkoisen rivakasti poistuvan öljyn epäilyttävästi sen arpakuution suunnalta, jota myös vaihdelaatikoksi kutsutaan. — niin apropoona, tämä on muuten sellaista aluetta, että ajamme omilla pirsseillä, ei firman värkeillä.
Pikaisen puolentoista viikon ylimääräisten julkaisujen avulla suoritetun öljyntorjuntaoperaation jälkeen ei tietenkään auttanut kuin kutsua apua paikalle, lähinnä tietenkin sen lähimmän sukulaisen, eli mamman herättämäinen ennen kukonlaulua, josko se aina tyrkyllä oleva italian ihme olisi toiminnassa — joka ihme kyllä oli.
Vara-auton saapuessa tulikin ilmoitus että toivottavasti ei sada, sillä tuulilasinpyyhkijät olivat kuitenkin sanoneet itsensä värkkiä käynnistäessä väkivaltaisesti irti, ja kyllä — jälleen erehtymättömästi olikin tuon Lucasin taikasavun läheinen sukulainen, eli Marellin-myski olennaisesti sisätilassa.
Mutta, ilmainen leasing on ilmainen leasing, ja loppulenkki tulikin hoidettua mallikkaasti ennenkuin kenelläkään oli edes oikeata syytä soitella, että lehti ei olisi tullut ajallaan.
Kotio ajellessa tulikin jälleen pohdittua, että mites se sitten se rotisko sieltä naapuripitäjästä suorituisi kotiin jälleen, kun mieleen tuli muistutus eräästä puutteesta, eli irrallisesta vetolenkistä. — Sinänsä ironinen juttu, että tuli auton mukana tingittyä hinausköysi, mutta jos pirssi olisikin 300 kilometrin hakumatkalla lauennut, olisi se ollut aika laiha lohtu tämän puutteen takia.
Onneksi ranskalaiset (niin, se Renaulttihan minulla oli) eivät harrasta mitään ihmeellisyyksiä kuten voortti, tai volkkari, ja ihan halpamarketti, ynnä rautakauppatavarasta sai sovellettua varmasti pätevän verson sellaista korvausta vastaan, että pohti olisko se sittenkin ollut varaosana ehkä halvempi.
Tässä vaiheessa vaatteisiin perusteellisesti tarttunut Marelli-myski myös edesauttoi sitä, että eivät mummot tulleet ainakaan tappituntumalle kassajonoissa — jotain iloa siis tuostakin.
Värkkiä hinaillessa kotiinpäin taas hieman toisenlainen koetus oli tietenkin vaihteistoöljyn varsin voimakas odoori joka leijaili takakonttiin kerätyistä imeytyspapereista — Kotiin kuitenkin selvittiin ilman, että tässä välissä nautittu pikainen aamiainen olisi löytynyt sylistäni.
Alunperin olinkin toiveikkaasti ajatellut, että jospa vika olisi pelkästään vetoniven suojakumissa, tosin hieman mieltä arvellutti, että yleensä ne osat jotka minulla varalla onkin, eivät yleensä laukea, eli kyseinen osa nyt oli kuin olikin hyllyssä.
Autoa kuitenkin tunkatessa ylös toiselta reunaltaan lattialle alkoi jälleen vuotaa tuota maagista voiteluainetta, ja nyt suunta oli sellainen että toiveeni halvasta tai oikeastaan edes helposta korjauksesta katosivat tyystin.
Tilanteen todettua, että omasta kulkineesta ei siis olisi ajopeliksi ainakaan pariin viikkoon alkoi mieltä painamaan sukuleasing torinon ihmeen toimimattomat lasinpyyhkimet, ynnä viikonlopulle luvatut räntäkelit.
Onneksi tietenkin isäpuoli hieman jostain työperinnejutusta onkin tykännyt keräillä italian ihmeitä enemmänkin, ja mammale tyhty tarkistussoitto, että onko mitään tiettyä autoa tiedossa monien joukossa josta voisi kriittisen pyyhkimenmoottorin käydä varastamassa lainaamassa — ja kyllähän siellä oli — unohti vain tietenkin puhelimessa mainta, että kyseinen pirssi on nyt tällä hetkellä puolen metrin lumikinoksen alla.
Koska autoiluhistoriikkini onkin aloitettu näillä torinon ihmeillä, lempinimeni voisi yhtälailla olla Tony, sillä niinhän ne jenkitkin sanoivat, että Fix It Again Tony. — Kokemuksesta oli tietty sen verran hyötyä, että siinä ajassa kun mammani oli lähtenyt ajaman töistään kotio, oli kaivettu väylä osalle, irroitettu se, sekä jo irroittamassa se kiusaa aiheuttanut yksilö hänen saapuessa pihaan. Ja hänen työpaikkansa on vähän kuin se kulmakauppa, eli lähempänä kuin luulettekaan.
Kotiin siis jälleen selvittyäni sotasuunnitelmia siis mietitään mitä muuta pitäisi auton kanssa jumppailla, kun ilmeisesti arpakuution mukana pitäisi ottaa myös moottori pesäsätään irti remontin ajaksi ja niin monet yleensä kiusallisesti sijoitetut huoltokohteet olisivat paremmin tyrkyllä…
Mutta silti täytynee myöntää, että on tässäkin varsin mielenkiintoinen palkinto siihen, että Blogille tuli 15000 todellista iskua (kokonaismäärä – etusivu – nazenani = 15k)… että näin.
EDIT:
Ja moottori-irroitusjumpan jälkeenhän ei paljastunut muuta, kuin tulitikkuaskin kokoninen reikä arpakuution kyljestä, kun joku oli epätoivoisesti yrittänyt päästä pihalle … noh … sillai…
Vaikeimman kautta 