Sitä yleisempää harrastamista

Kun aikoinaan päätin käsitellä ihan muitakin harrastusjuttuja kuin pelkästään japanilaista viihdemediaa, niin tuo ei ollut mikään hetken mielijohde. Asianlaita on vain ollut vähän sellainen, että mielestäni tarpeeksi kiinnostavia juttuja ei ole niinkään yleisesti sattunut.

Tässä nyt kuitenkin alkaa pikkuhiljaa valjeta että valitsemani yöpymispaikan muoto on myös eräänlaista harrastusta, kun omakotitaloasuntoon saa kyllä ihan hulppeasti aikaa hakattua mikäli niin vain haluaa… ja sitten on ne asiat joita ei ihan sunnittele, kuten tässä viime viikonloppuna lämmityskattilan lämmönsäätöventtiili päätti saaneensa tarpeeksi 28 vuoden jälkeen.

Vuotamaan ryhtynyt shuntti.

Vuotamaan ryhtynyt shuntti.

En sinänsä ollut yllättynyt kun tämä hauskuus pääsi tapahtumaan, sillä kyseisen värkin säätäminen onkin tapahtunut niin kauan kuin olen tässä tönössä asunut, noin puolen metrin mittaisilla putkitongeilla.

Kuitenkin valoa oli tunnelin päässä, kun selvisi että kyseistä venttiiliä yhä valmistetaan ja käytetään… vieläkin paremmaksi tilanne kävi kun selvisi, että moiselle on jopa korjaussarjaa olemassa, ja viimeistään olo tuntui lottovoittajalta, kun moinen löytyi jopa paikalliselta putkiliikkeeltä hyllystä yksi kappale.

Kuitenkin lähtökohtaisesti tilanne oli että neljästä pultista kaksi oli irtoamassa, mutta toinen puolisko oli sitä mieltä että he jäisivät mielelään niille sijoille. Kuitenkin pienen suostuttelun jälkeen nekin irtosivat ilman ettätäytyi turvautua 50 euron arvoiseen pakettiin poranteriä sekä kierretappeja sekä vääntimiä… sanalla sanoen Beethovenin riemun sinfonia raikusi pienessä hikimajassa suhteellisen reilusti.

Kasaaminenhan on purkaamisen käänteinen suoritus, ja pienen arvonnan jälkeen kuinka uuden venttiilin liikerajoitus aikaansaadaan (Ilmeisesti leikkaamalla säätönupin sisältä tarvittava väli auki), niin uusi kapine päätyi sijoilleen.

Uusi shuntti vanhassa kuoressa.

Uusi shuntti vanhassa kuoressa.

Sinällään en halua teeskennellä itselleni, että tällä mennään toiset 28 vuotta. Lämpökattilani alkaa olla vaihtokunnossa varmaan yleisestikkin, vaikka pintaruosteet vuotojen takia saavat kokonaisuudet näyttämään pahemmilta kuin ovat. Kuitenkin suurinta katastrofia saatiin jälleen pari päivää lykättyä…

Tähänkin on nyt se positiivinen juttu, että kyseisen venttiilin voi nyt automatisoida säästöjen perässä, mikä voi olla yksi tulevaisuuden investointikin.

I survived Stockholm…

Edelliset 24 tuntia ovat olleet ehkä hieman taas tavanomaista mielenkiintoisemmat.

Suhteellisen leppoisasti edennyt työreissu naapurivaltioon oli päättymässä ja eikös taas vuoden suurin lumimyräkkä laskeutunut sekoittamaan pakan aika perinpohjaisesti, kun olisi kotiin pitänyt lähteä.

Aamupäivällä vielä naureskeltiin, että mitenkä saadaan suurehko aika kulumaan ennen lentoon pääsyä, mutta kun tilanne kehittyi kuten se teki, alkoi nauru pikkuhiljaa hiipua.

Tässä vaiheessa alkoi ilmoituksia kuulumaan, että Arlandan lennot olivat 90% peruttu, mutta meidän lentomme oli yhä lähdössä suunnitellusti joten matkaa jatkettiin.

Suurimmaksi ongelmaksi osoittautui kun eteläruotsista jatkoyhteyksiin pyrkineet rekat tukkivat teitä, kun syystä tai toisesta niitten meno oli tyssännyt moottiteiden varsille.

Ensimmäinen läheltä piti tilanne tapahtui, kun yhden tukkeuman kohdilla oli hieman jännät paikat, kun takana tullut linja-auto ei ollut ymmärtänyt, että 90km/h liikkunut jono seisahtuikin yllättäen, ja joukkokuljetusväline nippa nappa pysähtyi hieman poikittain noin 20 senttimetrin päähän meidän vuokravolkkaristamme. — Ristinmerkkejä tehtiin vaikka uskovaisia emme tainnut ollut kukaan.

Tämän jälkeen, kun tukholman lieppeille päästiin niin meno pysähtyi käytännösti katsoen täysin pääväylällä. Mikä ei sinänsä yllättänyt, kun tukholman ruuhkat ovat muutoinkin aika miehekkäät ilman lumimyrskyjäkin.

Tunnin paikoillaanihmettelyn jälkeen päätimme lähteä seikkailemaan pienemille teille, toivoen että tukoksen ohi selvittäisiin niitä myöden.

Jonotuksessa kuitenkin paineet nousi jätkäporukassa enemmän kuin yhdellä tavalla, ja johtajaratkaisuja tehtiin, jotta niitä päästäisiin laskemaan hieman sivumpaan suurimmasta ruuhkasta, kunnes huomattiin että volkkarimme ei ollut mikään maastoauto ja jäi jo hetkeksi kiinni lumipatjalle. Tästä kuitenkin juuri ja juuri selvittiin ilman että työntää piti.

Jonotuksissa tuli myös huomattua, että neliveto on ylivoimaa, kun eräs Lada Nivan omistaja päätti hieman röyhkeästi lähteä ohittelemaan letkaa venäjän ihmeen voimalla ojia pitkin, ja huvitti hieman, että maastobemarien omistajat nielivät ylpeytensä ja eivät seuranneet esimerkkiä.

Tässä vaiheessa alettiin jo pohtimaan vaihtoehtoja, kun vaikka  lentoyhtiö intti että meidän lentoamme ei oltu peruttu, mutta saapuminen perille ajallaan alkoi olla uhattuna.

Eräänlainen point of no return koettiin, kun kurvasimme keskustan sataman ohtise, jossa risteilyalusta oltiin lastaamassa ja houkutus oli hyvin suuri sinne hyppäämiselle.

Lento oli yhä yhtiön mukaan lähdössä ja liikenne hieman hellittämässä, ja vuokra-auton palautus keskustassa oli myös hentoinen kysymysmerkki joten jatkoimme yhä matkaa pohjoiseen päin… kunnes navigaattorimme sekosi tunneliverkostossa ja jouduimme tekemään pienen lenkin muuhun suuntaan kuin halusimme, sillä seurauksella että jo kiihtynyt savolainen ryhmänjohtajamme alkoi hieman enemmän hikeentymään tässä vaihessa.

Päästyämme tukholman pohjoispuolelle alkoi tilanne näyttämään aika tiukalta, lento oli lähdössä kello 19:05, ja laukut piti olla jätettynä 18:20 mennessä. Saimme sovittua, että vuoktra-autoliikkeen työntekijä heittäisi meidät terminaaliin sillä auto piti tavalla tai toisella saada liikkeeseen takaisin, olimme liikkeen pihassa 18:05, ja loppujen lopuksi laukut saatiin rekisteröityä kello 18:18.

Tässä vaiheessa alkoikin se pieni hupaisuus, koska juuri kun tulimme terminaaliin tuli ilmoitus, että lentomme tiedot päivitettäisiin kello 19:15, joka tuli ja meni, kunnes ilmoitettin, että uutta tietoa tulisi kello 20:00.

Tämä uusi tieto oli, että lento oli peruttu, ja tunnelma oli suhteellisen pettynyt. Kiitoksia Golden Air, –ttu…

Nyt seurasi logistinen hauskuus, koska lennon normaali portti oli toisessa päässä terminaalia, ja lentoyhtiön palvelutiski toisessa, ja päätimme, että joku jäisi ihmettelemään portin luokse jos joku tulisi ja informoisi että kuinka laukkujen kanssa ynnä muitten juttujen kanssa tehtäisiin. — Minä sitten päätin että jäisin portille väijyyn … joka osoittautui hieman huonoksi päätökseksi, sillä Arlandan terminaalit ovat hieman isompia kuin luulisi.

Kruppenfüher soitti ja ilmoitti että oli kolme minuuttia aikaa tetsata toiseen päätyyn terminaalia, kun yli neljä tuntia viivästynyt helsingin lento oli ottamassa viime hetken lisämatkustajia.

Tässä vaiheessa täytyy tietenkin myöntää, että edellinen kerta kun olen juossut tosissani oli kun Ahtisaari oli presidenttinä ja pukeutuminen oli aika raskas, esimerkiksi jos tämmöistä 150 metrin pikajuoksia aikoo niin vaelluskengät eivät olleet kaikkein parhaimmat popot tällaiselle toiminnalle. Portille kuitenkin selvittiin hinkuen ja vinkuen, ja lento sujuikin aika railakkaasti yskien, ja kaverit vielä väänsi puukkoa haavassa veistellen vitsejä joka auheutti vielä pahempaa rykimistä. –keleen sadistit.

Olimme kuitenkin suomessa, mutta 80% vaatteistani sekä kaksi kiloa tuliaissuklaata oli yhä tukholmassa, joten perjantai taitaa mennä myös vaateostosen parissa.

Saimme kuitenkin kyydin aiottuun päämääräämme, eli mansesteriin ilman eri maksua. Murina oli hieman kova, kun näimme meidän koneemme parkissa terminaalin vieressä.

Nyt kuitenkin alkoi jännäys oliko pakkanen hyydyttänyt peuralttini tyystin. Akku kiinni, ja vääntö avaimesta ja väkkärä hyrähti käyntiin kuin palmun alta — jotain positiivista sentään.

Lopulta kello 10:30 alkanut reissu päättyikin kello 3:00 aamulla. Mutta kotona ollaan.. vaikka torppa olikin hieman viileäksi päässyt viime viikon pakkasten takia.

Pienen suuria lopullisesti peruutettuja suunnitelmia.

Vaikka olin jo enemmän ollut kallellaan siihen, että en lähtisi syksyn traconiin rynnimään pienoiskaapujeni kanssa, niin kujailmoitusten aukeamisen nootti tuntuisi lopullisesti kuopanneen idean.

Raadin äänestystulos: Nix – NG – Juu-EI

Lähinnä tietty mielessä karahti Pro-Am pöydän 100 euron hinta (josta ei ollut edes mainintaa sisältyykö sisäänpääsy siihen, kun 15 euron normipöytä ei sitä selvästi mainiten sisältänyt).

Se mikä hieman kanssa mietitytti osin huvittavasti oli, että mikä sitten lopulta määrittelee, että oletko enemmän elinkeinonharjoittajana liikenteessä, joka tuntuu hieman hupaisalta — sillä jos pöytien hintaero on 85 euroa, niin veikkaan, että hyvin harva lähtee heti myöntämään, että olisi tulossa tapahtumaan enemmänkin elinkeinoa harjoittamaan.

Silti, jos itse pohdin tuota määritystä, niin jos kerran olin suunnitellut massatuotantoa samoista asoista, sekä pohtinut jonkinlaista korvausta vaivalleni materiaalien lisäksi, niin silloinhan tuo määritys jotenkin pitää paikkansa.

Ainoa ongelma, kuten naapurivaltion nukkeharrastajatoveri totesi, että voi olla katsellen ilmaantuuko tapahtumaan edes viittä nuken omistajaa, kun pitäisi ”noin viisi” kolttua myydä, että pääsisi edes rahallisesti tasalle pöydän hinnassa.

Joten jos suunnittelisi vaikka enemmänkin tutoriaalin soveltamista jonnekkin pimeään kolkkaan tästä eteenpäin…

Taidedoujinit, eli illustraattorien vapaavuorot.

Editoriaalinen esipuhe: Jälleen luonnospinon talvisiivousta, nyt viime vuoden alkukesästä asti maatunut tapaus.

Doujinshit.

Nuo ehtymättömät ruumillistumat erinäisiin fanifantasioihin.

Minäkin niitä kerään, mutta pääsääntöisesti en sen tähden että haluaisin nähdä lempihahmojani … … … lähentelemässä toisiaan intiimisemmin.

Allekirjoittaneen doujinhylly

Minä kerään niitä, jotta näen kuinka lempi-illustraattorini vaihtavat vapaalle, ja tekevät juuri sitä mitä haluavat.

Lue loppuun

Ottaisinko auton animesta?

Editoriaalinen esipuhe: Kirjoitusintoni pitäessä lomaa hämärän rajamailla, täytynee pyyhkiä pölyjä teksteistä jotka ovat jääneet lojumaan luonnosasteelle, erinäisin syin. Tällä kertaa tarjoilla olisi tapaus joka ei lopulta ihan niin hauska idea ollut kuin luulin.

Toinen seikka jutun hyllytykselle oli sopivien kuvamateriaalien löytäminen, joka nyt lähinnä hoidetaan wikipedia linkeillä asianmukaisiin ajoneuvoihin.

Monihan on tietoinen japanilaisesta Itasha-kulttuurista, jossa pahoin aavistamattomat nelipyöräiset muunnellaan erinäisin onnistumisen tasolla eräänlaisiksi palvonnan alttareiksi tietyille animesarjoille, tai vaikka vielä tarkemmin tietyille animehahmoille.

Mutta se mikä minua askarruttaa paikoin, on että sen sijaan että liimailisin autoni jonkun animehahmon kuvilla täyteen, miksi en hankkisi autoa jolla joku tietty hahmo ajelee?

Lue loppuun

Jääryyttä vastaan, jo noin 25 vuotta.

Tässä kun jälleen se kyseenalaisin vuosipäivä lähestyy, niin tuli jälleen pohdittua sitä mitä Desuconin jääräpaneeli sai aikaiseksi pienessä mielessäni.

Eli pohdintaa siitä että olenko minä muka jäärä?

Iältäni, sekä periaatteellisen harrastuksen aloitusvuoden huomioonottaen minun pitäisi olla, mutta en yksinkertaisesti näe itseäni moisena.

Miksi? Hypyn jälkeen pohdintoja jääryyden oikusta, ja omista mietteistäni niistä.

Lue loppuun

Desucon 2011: Sadan markan allekirjoitus.

Eli Yuuko Goton allekirjoitus.

Hautausurakoitsijakossi, ja Goton nimmarrilla varustettu Mizuiro

Tähän voisin kiteyttää olennaisimmat kotiinviemiset tämän vuoden Desuconista. Eli en kauhean ruusuisin mielin ole lahteen tänä vuonna mennyt.

TRANSLATION EDIT: Since this post is getting more attention from abroad, than from the intended domestic audience, I’ve added a short summary of what this has been all about at the end of the post (Dont worry. I cant read japanese very well either).

Silti hammasta purren piti ruohonleikkurilla ajaa naama, kammata loput karvat sormia myöden ojennukseen, ja kaivaa hautausurakoitsijakossi kaapista – Kaikki lähinnä siitä lopulta motivoituneena, että virtuaalisen iltapäiväteekerhon muut jäsenet uhkasivat sanktioilla jos moista mahdollisuutta ei hyödyntäisi, joten lahteen sitten marssittiin.

Lue loppuun

Olipa kerran formaattisota osa 2 : Välirauha

Jotkut saattoivat muistaa kiukutteluni tästä aiheesta taannoin, kun harmikseni tuli huomattua että Funimationin varsin edukkaasti pakatut bluray julkaisut olivat lukittu pelkästään A-alueelle.

Omakohtaisesti tässä on pienoinen tilannepäivityksen paikka, kun eräänlainen edistysaskel saavutettiin.

Pienellä kikkailulla paikallisesta halpaketjusta löydetyssä soittimessa on nyt tämmöinen ruutu näkyvillä:

Philips BDP3000 - Etelä-Amerikkalaisella ohjelmistolla.

Mikään kaikki yhdessä ratkaisuhan tämä ei ole, sillä sattumoisin kapistus tarjoaa nyt B-alueelle lukittujen levyjen kanssa jälleen mustaa kuoleman ruutua — eli kahden soittimen helvetti sen kun vain jatkuu.

Mutta ainakin se mielipahan aloittanut FMP:TSR kokoelma suostui nyt toimimaan mukisematta — joten taivaan portit ovat nyt auki noitten suhteen.