DD-Projektit: Reppu ja reissutytsy.

Tällä kertaa pienehkön tauon jälkeen ajattelin esitellä erään projektin jonka käyntiinlähtö tapahtui suhteellisen spontaanisesti pitkällisen haaveilun jälkeen.

Ajatus kuvailla nukkeja luonossa, eräänlaisen vaellusteeman mukaisesti oli tuo mukamas hyvä idea (Syytän Yama no Susumea). Ainoa vain että mikäli moista voisi kuvitella harrastavan, vaatii yhden olennaisen propin että uskottavuus tulisi, eli selkäreppu.

Reppuja toki löytyy erinäisiä, mutta oikein vaellusreppuja ei niinkään ollut tullut vastaan…

Kunnes erään suosikkisarjani tuotteissa tuli vastaan erään sarjan outolinnun selkäreppu pienoiskoossa

rucksack000

Girls & Panzerin Yukarin selkäreppu, miniatyyrinä.

Mutta kuten yleensä, niin eipä tämäkään aivan yksioikeinen juttu ollut… Lue loppuun

DD-kuvaus: Foorumipluggaamista (XI)

Tämä kuukausi onkin mennyt hieman hiljaisemmin, erinäisistä syistä.

Mutta yritetään kuitenkin perinteinen kuvasaldokeräily tehdä vaikka asiat hieman kannattamattomalla tolalla ovatkin.

Heti tuoreeltaan tuli tehtyä setti Gaby’n sekä Mayan kanssa sekä uusin että hieman vanhemmin vaattein. Mitään kovin eriskummallista ei ollut saldona, paitsi että Yoko on mallina ihan hauska oli sitten päällä halpakin lettiperuukki.

Vanha lumiprinsessa sai luvan pukea ylleensä vakioasusteen ihan vain sen kunniaksi kun hänelle omistettu tarinaversio sai animaation itselleen… vaikkakin olen hieman pettynyt lopputulokseen, mutta minkä tekee kun Kyoto Animation mielummin tekee juttuja jossa tytsyt tuubailee.

Kuitenkin oli hauska apinoida mangojen kansikuvia, sekä yrittää vähän hupailuakin hieman ristiin menneen muistiikuvan perusteella.

Vaikka hyllyssä, sohvalla, pöydällä, ynnä muissa mitä mielenkiintoisimmissa paikoissa notkuukin erinäinen määrä Dollfie Dreamejä, niin silti laatikon pohjalla on lojunut muutama irtopää odottamassa itselleen kehoja erinäisin tekosyin.

Kuitenkin näitäkin on hauska välillä esille ottaa…

Tässä oli kerrankin hieman arkipäiväisempi setti parin osittain vähälle huomiolle jäänelle tapaukselle. pientä jurahtelua sattui myös.

Taannoinen animaatio Yuri Kuma Arashi jätti mielen sopukoihin aatoksen josko tekisi edes Ginko-kustomin itselleen, niin monen pelkäksi ideaksi jäänen tapauksen jatkoksi.

Kuitenkin sen verran tuli mietit että Neris Filiam olisi aika kiva pohja Ginkolle. ja kun sopivasti muunneltu tapaus sattui eteen niin tuo sitten vaihtoi omistajaa yhden Reimu Hakurei päänupin kera,sillä seurauksella ettätuli mietittyä että tuo ei pöllömpi Lulu olisi… Ja minähän kaipasin näitä irtopäitä lisää…

Tässä viimeinkin sain aikaiseksi jo pitkään kyteneen jakkaraprojektini, ja vanhin matami sitten päätti testailla lopputulosta.

 

Tämmöistä tällä kertaa. Seuraava päivitys mahdollisesti kun eräät kokonaisuudet mediapuolella on kasassa, tai sitten Atelier Shallien saisi viimeinkin päätökseensä, joka tuntuu venyvän ja paukkuvan kuin Ciel no surge konsanaan….

DD-Kuvaus: Foorumipluggaamista (X)

On kaiketi taas se aika kuukaudesta, jolloin tulee keräiltyä edellisen moisen kuvasetit mitä on tullut tehtyä.

Aluksi ne muutama irto-otos.

Tässä tuli lanseerattua lyriikkakuvakonsepti, ja nyt tuohon sai muutaman jatkon. toiseksi uusin tulokas vaan vaati vähän harjottelua kuvakulman miettimisen muodossa.

melancholy004

Kunhan kuvakulma oli mieleninen oli suht helppoa lyödä paikallisen artistin kappaleen lyriikat englanniksi sen seuraksi.

lyrics001

Toista vastaavanlaista säätöä varten tuli lähinnä tunnelmoitua tiettyä kappaletta jota hymistelin kyseisen nuken hankinnan aikana.

lyrics002

Varsinaisia settejä tuli jälleen tuttuun tahtiin yksi per viikonloppu:

Idolm@asteristä peräisin olevat pyhän illan lahjoittajaasut viehättivät sen verran pahasti, että niitä tuli imuroitua jälkimarkkinoilta peräti neljä kappaletta odottamaan seuraavaa pyhää… kunnes ei enää pystynyt vastustamaan kiusausta korkata yhtä settiä ja tunkea Miku siihen ihan kelvoin seurauksin… uusien valojen kanssa oli tosin vielä pientä säätöä että sai kaikki asetukset kohdilleen.

On eräs asia jotka olen pohtinut hyvinkin paljon nyt kun on hieman pokkaria parempi kamera ollut huushollissa pari vuotta, että tekisin uusiksi esittelykuvat niiltä ajoilta kun kuvausvehkeet eivät aivan parasta ollut. Illyasviel sai kunnian tulla ensimmäiseksi vakiosetti uusinnaksi ja kyllä vanha tytsy ihan uudessakin valossa tuli nähtyä.

Olin jo jonkin aikaa miettinyt pupu-tyttöasujen lisäystä kokoelmiini, lähinnä jälkimarkkinoilla esiintyvän Nyn55j nettihuutokauppamyyjän listoilta, joka tekee osittaista kopiota Volksin aikoinaan julkaisemista tapaukista. Onni kuitenkin potki sen verran että koko Volksin vanha kolmikko tuli eteen yhdessä huutokaupassa ja täten ei auttanut muuta kuin laittaa tytsyt niihin. Ainoana ongelmana tietty että Mikurua minulla ei ole, eikä ilmeisesti omien ehtojeni vuoksi tule niin Delia (Eli Mariko) sai luvan lainata Kosmossin kehoa ja Mashiron peruukkia ja toimia eräänlaisena Mikurun korvikkeena.

Jos minun täytyisi valita join nukke kokoelmistani josta ihan oikeasti olen iloinen omistavani, niin Beatrice olisi yksi kova suosikki tuohon titteliin. Vaikka alunperinkin onnistuin yli odotusten Beetin valokuvauksessa niin kuitenkin kameran säätöjen parantuessa uusille valoille lopputulokset olivat vallankin hyvät.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä on tällä hetkellä uusin tulokas torppaan, eli keho #28, jonka hankintaa on hieman… hankala puolustella. Silikonista valettu lovelydoll yhtiön keho on kuitenkin tietyistä suuristakin puutteistaan huolimatta aika vinkeä tapaus, mikäli vain valot saa kohdilleen eikä valusauma jää turhan hyvin näkyviin.

Asiasta puheenollen, kehot #29, sekä #30 ovat tätä kirjoittaessa paketoitavana saitamassa, joten uutta esittelyäkin ilmeisesti pukkaa muutaman viikon päästä… vakkakin eräs statistiikka tuli viimeinkin kohdille jolloin olisin tämän blogin haudannut.

DD-Kuvaus: Foorumipluggaamista (IX)

Jälleen kerran on aika niputtaa kuukauden valokuvausetit mitä on tullut nukkeja kuvattua.

Tahti on kutakuinkin ollut yksi per viikonloppu, ja toivon mukaan tämä saadaan pidettyä yllä.

Neiti Biscottin kaappaaminen oli aikoinaan mielestäni suhteellisin hyvin ajoitettu onnenpotku, ja vaikka olisin mieluiten halunnut Millhioren taisteluasun vaihtoehtoiseksi tapaukseksi, niin konserttiasukin alkoi toimia kunhan siitä näki kuvia muittenkin ottamana kuin Volksin virallisissa esityksissä. Aikani pohtien hankintaa Mandarakelle ilmaantui setti jossa oli myös peruukki, joten aika tuli napata tämäkin kokoelmiin…

Jostain syystä jossain välissä aloin näkemään mahdollisuutta käyttää Millhiorea pohjana Ionasol kustomiksi. Hieman hupaisa pohdinta ottaen huomioon kaksijakoiset ajatukseni itse pelistä, mutta ntny’n luoma hahmo vain on jotenkin lumoava. ainoa vain tapauksen asu onkin aika eeppinen tapaus saada aikaiseksi, joten jäljelle jää etäinen tunnelmointi tällä hetkellä. Etäisesti samantyylinen tapaus löytyikin laatikoista, eli Volksin Punainen oppityttön kionosetti, joka tuntui sopivan muutenkin Millhiorelle aika kivasti.

On olemassa tiettyjä juttuja tässä dollfie dream harrastuksessa jotka tuntuvat hieman etäisiltä haaveilta siinä mielessä että niihin ei aivan pelimerkit tahdo riittää. Joskus kuitenkin sattuu tilanteita kohdille jossa hinta kohtaa tilaisuuden ja näin kävi kun yksi Cool Catin Secret cat malliston asu vaihtoi omistajaa vähintäänkin kelvollisella hinnalla. Koska kysessä on kuitenkin alusvaatesetti, niin työturvallisuushan ei ollut aivan taattu.

Sarjassamme hieman hurttia huumoria, tuli laitettua Beatrice Rukoileva sisar ususteeseen. Näin siksi koska erinäisistä syistä hyllyssäni nököttävä Saber alter 2 irtopää ei ole saanut itselleen kehoa, kun volks ei pahemmin halua enää myydä valkoisia ruhoja. Kuitenkin päätin että nyt tämän asun pussi avataan, ja Beatrice punaisella peruukilla oli vallankin kiva yhdistelmä moiselle.

Eräs nukkeni on jäänyt hieman eräänlaiseksi seinäruusuksi, nimittäin Haruhi. jostain syystä ei oikein koskaan muistu mieleen käyttää tapausta kuvaseteissä, mutta toisaalta eipä hänen kuvasetit koskaan kauhean suurta suosiota niitä. Mutta jospa sitä kokeilisi sitä strategiaa, eli legendaa että kaikki tytöt loistavat hääpäivänään … vaikkakin leikisti jälleen kerran.

Valokuvausharrastus sai jälleen myös uuden hakinnan kun verkkokaupaan ilmaantui studiovalaisinpari meielestäni kohtuulliseen hintaan. Täyhtynee vain nähdä saako talon yhden huoneen sitten muunneltua pienimuotoiseksi studioksi, eikä enää olkkarissa ryömiä.

DD-kuvaus: Foorumipluggaamista (VII)

Njahas.. jospa menisi lähisukulaisen keskimmäisen jälkikasvun synttäreiden kunniaksi jälleen helpoimmasta päästä viikkopäivityksen kanssa, eli kuvasettejä.

Kooska läheisyys edellisestä postauksesta on aika pieni, niin näitäkään ei nyt mahdottomasti ole ilmaantunut, mutta muutama kuitenkin.

Aloitetaan kuitenkin perinteisesti yksittäisotoksien kommentoinnilla:

Kompaku Korporaatio:

carbon003-titleKoska satun ainakin yrittämään kuunnella aamuisin Suomen Radio Rockin aamulähetystä, eli Heikelä Korporaatiota, tuli mieleen tehdä apinointi kyseisen ohjelman pääkuvasta Ninalla (Youmu), sekä Sabrinalla (Ranko).

Tiedän että kummallakin pitäisi olla kraka, ja tietty olisi voinut vielä vuodentakaisen kolmikkoversion tehdä lisäämällä Beetti sekaan, mutta kun mustat krakat, ja puvut ovat melkeinpä kaikki tässä. Jospa koskus toiste sitten.

Stereo-ohjeistusta:

shino067

Yllä oleva kuva oli tarkoitus olla osa paljon suurempaa kokonaisuutta tässä hiljattain taloon ilmaantuneen modifioidun DDH01 pään esittelyyn. Tämä suurempi ajatus kuitenkin kariutui logistiikkaongelmiin, ja yleiseen laiskuuteen.

Tämä erään Tim Burtonin elokuvasta siteerauksen ottanut kuva kuitenkin tuli tehtyä sentään.

ja sitten niitä settejä:

Lue loppuun

Valokuvaaminen: Puolitoistavuotta pikkujärkkärillä.

On kulunut hieman yli puolitoista vuotta siitä, kun päätin hankkia itselleni aloittelijaluokan pikkukennojärkkärin ja alkaa tuntumaan, että sinunkaupat ovat pikkuhiljaa sen kanssa syntyneet.

Kaikki ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaisesti mennyt, mutta nämäkin asiat ovat pääsääntöisesti omasta jääräpäisestä asenteesta kiinni.

Minä kun haluan opetella valokuvaamaan, enkä photoshoppaamaan.

Nikonin D3200 ei ole vielä porsinut, tosin ei ihan TST-olosuhteissa ei ole tarvinnut kokeilla.

Nikonin D3200 ei ole vielä porsinut, tosin ei ihan TST-olosuhteissa ei ole tarvinnut kokeilla.

Nikonin 3200-sarjalainen ei kuitenkaan ole vielä periksi antanut räppäilystä huolimatta, joten lienee paikoillaan tunnelmoida aikakautta hieman.

Lue loppuun

Hieman erilainen kuvakirja – Igor Kostin : Confessions of a reporter

Tässä viimeaikoina on maailmanmedia on aika vahvasti kiinnittänyt huomionsa siihen, että mitä Ukrainan rajojen sisäpuolella tapahtuu.

Mutta tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun muu mailma pidättelee hengitystään, kun tässä valtakunnassa tapahtuu jotain, joka voi koskettaa tai koetella suurvaltojen välejä.

Huhtikuun 26 päivä vuonna 1986 Novosti-uutistoimiston valokuvaajatoimittaja Igor Kostin sai puhelun aikaisin aamulla helikopteripiloottiystävältään, jossa kyseltiin halusiko hän tulla mukaan valokuvaamaan yön aikana sattunutta laitosräjähdystä lähellä Pripiatin kaupunkia.

Kostin oli menossa tapahtumapaikalle, joka pian lukeutuisi sellaisten nimien joukkoon kuten Windscale, sekä Harrisburg, mutta huomattavasti vakavemmassa mielessä.

Umbridge editions: Igor Costin - Chernobyl: Confessions of a reporter

Umbridge editions: Igor Kostin – Chernobyl: Confessions of a reporter

Määränpäänä oli Vladimir Ilyich Leninin ydinvoimalaitos – Chernobylissä.

Lue loppuun

Foorumipluggausta (IV)

Jälleen nukkekuvailu on maistunut paremmalta kuin oikea kirjoittaminen, joten jälleen keräys dollfie dream foorumille tehdyistä kuvapostauksista, mutta sitä ennen pari yksittäistä kuvaa myös:

nagato005

Yuki kuuntelee voimavärkkiä

Ylläoleva kuva tapahtui hieman hupaisasti, kun halusin kokeilla niin sanottua pakotettua perspektiiviä, jossa asiat yritetään saada vaikuttamaan erikokoisilta kuin todellisuudessa ovat. Tämä oli eräänlainen harjoitus idealle joka tuskin tulen sittenkään toteuttamaan, joka olisi käyttänyt toista Kraftwerkin LP’n kuoria.

nepko001

Neppari ja halityyny

Ylläoleva on ehkä onnistunein asetelmakuvani, jossa pääpainona on pari kuukautta sitten ovenpieleen ilmaantuneet Hyperdimsion Neptune: The Animation minihalityynyt, jotka sattuvat olemaan hyvin lähellä 1/3 kokoa.
Tämä onkin toistaiseki parhaiten tykätty kuvani Flickrissä.

Ja sitten itse foorumipostauksiin.

Tämä pieni setti oli eräänlainen ekstemporee tempaus, vielä kun pihapuut ja puskat olivat huurteen peitossa, ja tienoo näytti huomattavasti kylmemmältä kuin todellisuudessa oli. Sinänsä ajoitus olikin nappivalinta, sillä paria päivää myöhemmin keli lämpeni, ja huurre hävisi.

Tämä setti oli eräänlainen lumivyöri, joka potki liikkeele eräästä huutokaupasta josta nettosin reilun määrän käyttämättömiä Volksin asuja. Eräs niistä tuntui aivan sopivalta Haruhin ylle, jolle tuli myös tehtyä pikaisesti kirjaproppi, sekä hieman hupaisa Meccano-tuoli.

Tämä setti oli hieman unohdettu sillä en ollut muistanut foorumille sitä tuoreeltaan laittaa. Oli tämä muutenkin hieman hupaisuus sillä kesti yli puoli vuotta ennenkuin otin kuvia tekemästäni pienoiskanteleesta oikein nuken kanssa. Malliksi otin Feenan, jota en ollut hetkiin hyödyntänyt, mutta hänen vihreät menninkäissilmät eivät oikein pimeässä viihdy.

Kutakuinkin siitä lähtien kun tuli Prinsessa tutu nähtyä niin oli tehnyt mieli tehdä balettiaiheinen kuvasetti. Viime viikonlopulla sellainen tuli kahdessa osassa, ensin pelkästään Arttuurian kanssa, ja sitten kun tuli aiheeksi tehdä aloitusposeeraus oikeaoppisesti lisätä hänelle Beatrice kaveriksi sekä vastapainoksi, enemmän kuin kuvallissessa mielessäkin.

Tämä oli ehkä yritteliäin settini, mitä tulee poseerauksien suhteen ja osa oli sitä luokkaa, että olin itsekkin yllättynyt että ne onnistuivat.

Tämmöisiä tällä kertaa… Nyt odottamaan mikäli tilaamani katastrofikuvakirja ilmaantuu postissa kuluvalla viikolla…

Foorumipluggausta (III)

Jos jälleen yrittäisi kuukausittaista päivitystä jälleen mennen sieltä missä aita on matalin, eli kierrättämällä muualla ilmoitettua materiaalia.

Sinällään tässä on hieman pohdinnallisempi juttu että linkittäisikö suoraan Flickrin setteihin, mutta toisaalta tiettyjen järjestys ynnä sivuhuomautusten johdosta dollfiedreams foorumin postaukset tuntuvat luontevimmilta vaihtoehdoilta.

Aloitetaan vaikka vuosikerta-astiastosta… eli Vintage China setistä

vintage-china000
Vintage China

Tämä setti tulikin kyllä osin jo esitettyä Marikon postauksessa, mutta oli tässä muitakin osallisena. Haruhia ja Nagatoa olen hieman laiminlyönyt, ja erityisesti Nagato tuntui tässä setissä yllättävän toimivalta tapaukselta.

Samalla tuli tuuletettua asuja joita ei ole tullut käytettyä moniin vuosiin.

Tämän jälkeen oli vuorossa eräs asu jota olin jonkin aikaa miettinyt hankkivani, mutta viimein vastaan tuli niin edukas tapaus että enää ei voinut vastustaa kiusausta…

HMX-006

Maid Robot?

Sisäkkörobottisarja käyttääkin kulmakivenään To Heart 2 AD+’n sisäkkörobottien asua, Volksin versio on valitettavasti pelkästään Ilfan kauluksella, kun Azonella oli koko kolmikko tarjoilla ainakin nukkien muodossa. DDH04 päänuppinen Neptuneni sai luvan toimia eräänlaisena sekoituksena kaikista kolmesta androidista, mutta tällä kertaa tuli jälleen kompasteltua valkotasapainon sekä valaistuksen kanssa… Ja sehän ei tilannetta helpottanut että kyseisen päänupin meikkaus on hieman haasteellinen valaista keinotekoisesti.

Valkotasapainosta puheenollen, myös yhdessä kuvakertomuksessa mentiin reilusti penkin alle… syytän yhä Nikonin ilmeistä omatoimista kuvankäsittelyä esikatselutilassa…

Jokatapauksessa tuli eräänlaisella hupiköörillä tehty seuraavanlainen mykkätarina:

dance032

Shall we dance?

Tämä oli aika hauska juttu tehdä, kun olennaisimpina juonikuviona oli hupiosiona Melty bishinä, ja sitten hieman vakavemmin vanha Arttuuria Alterin juhlapuvussa hieman poissa turva-alueeltaan. Beetti vei ja Melty vikisi, ja Shino esitti herrasnaista.

Seuraava tapaus saikin odotuttaa itseään hieman pitempään, mutta lopulta joulun alla välähti hieman mutkan kautta, kun eräs nahkatakin huutokauppa sai miettimaan hieman hassuja…

bad2bone014

Bad to the bone

Hupaisasti tässä olin alunperin miettinyt Shinon käyttämistä ison arskan rooliesityksen apinointiin, mutta kun Mandarakesta hävisi nukkekokoiset raybanit ennenkuin itse ne ehdin napata, piti miettiä vaihtoehtoja, lopulta tulikin mieleen että Nagatohan on yhtälailla kovapeppuinen tapaus mikäli haluaa, ja hänen silmälasitkin saisi liitettyä tilannekuvasarjaan oivasti myös.

Valitettavasti kyseiset okulaarit menivät rikki kuvausten aikana vieden totaalisesti kuvaushalut, mutta hätäratkaisuna ne saatiin korjattua pienellä vippaskonstilla tätä settiä varten.

Sitten jatkaen sarjassa vanhoja juttuja mitä ei kauhean koskaan ole tullut käytettyä:

hoshii000

Lady Arttuuria gets her Miki on…

Vaikka olinkin Arttuuriaa käyttänyt pitemmässä saanko luvan setissä jostain syystä toiseksi vanhinta tytsyä tekee mieli käyttää enemmänkin. Ja kun kerran teeman on käyttää asioita joita ei niin usein tule käytettyä laatikon pohjalta löytynyt Miki Hoshii Awakening cosplaysetti sai luvan tulla viimeinkin kunnon käyttöön.

Asun käyttämättömyys johtui lähinnä bootseista, jotka eivät varsinaisesti ole irtonaiset kengät. Vaan ne on mielenkiintoinen säätö joka vaati nuken jalkojen vinyylikuorten poiston jotta ne voidaan pultata suoraan sisärunkoon. Tämä siksi että nilkasta saadaan mahdollisimman siro.

Yleisön pyynnöstä tämän kehon päälle koitettiin myös Risen päänuppia, asiaankuuluvalla silmä sekä hiusyhdistelmällä, että omalla Audrey kokoonpanollani.

ja sitten viimeiseksi jotain melkein aivan muuta…

bricks000

Do Bricks and witches mix?

Viimeisin kuvakertomus tuli hieman vahingossa, kun viimein sain heräteostoksena aikaiseksi Lego setin Star warsin TIE-fighterista. Illya ja Maria toimivat ylimpinä rakennusmestareina, ja kuten arvata saattaa ei kaikki aivan mennyt suunnitelmien mukaisesti.

Kuten huomata saattaa valokuvaaminen onkin ollut hieman antoisampaa harrastamista kuin kirjoittaminen… jostain syystä kipinöinti on ollut pienehköä vaikka periaatteessa materiaaliakin olisi ollut paikoin. Mutta täytynee katsoa saako ajatuksia paremmin läjään muutamien pitempien viikonloppujen aikana…